UUTISET

Mäntyharjun kunnan ja Taidekeskus Salmelan yhteistyö palkittiin kansallisessa sponsorointikilpailussa

Mäntyharjun kunnan ja Taidekeskus Salmelan pitkäaikainen yhteistyö sai tunnustusta torstaina 3.3. järjestetyssä Sponsorointi ja Tapahtumat ry:n Awards 2022 -gaalassa, jossa palkittiin viime vuoden parhaita suomalaisia sponsorointitekoja ja tapahtumia. Vuoden kulttuurisponsoroinnin palkinto myönnettiin Nuoret taiteilijat Taidekeskus Salmelassa -hankkeelle, joka on saanut alkunsa kunnan tukeman residenssitoiminnan perustamisesta vuonna 1993 ja jatkunut yhtäjaksoisena ja monipuolistuen siitä asti.

Maksuttomassa ja korkeatasoiset puitteet tarjoavassa nuorten taiteilijoiden residenssissä on vuosien varrella ollut satoja taiteilijoita. Kunta myös tukee Salmelan Nuorten kuvataidekilpailua ja jokakesäistä Vuoden nuoren taiteilijan valintaa ja näyttelyä.

Taidekeskus Salmelan toiminta Suomen suurimpana kuvataidefestivaalina ei olisi mahdollista ilman tiivistä ja vastavuoroista yhteistyötä kunnan kanssa. Kunta saa Salmelan kautta runsaasti näkyvyyttä ja brändihyötyä, josta Vuoden kulttuurisponsorointi -palkinto on osoitus.

Taidekeskus Salmela kiittää kunnanjohtaja Jukka Ollikaista yhteistyöstä.

Scroll to Top