UUTISET

Taidekeskus Salmelan Nuorten kuvataidekilpailun haku on auki

Taidekeskus Salmela hakee osallistujia kuudenteen Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailuun. Kilpailuun voivat osallistua vuonna 1985 syntyneet ja sitä nuoremmat kuvataiteilijat tai kuvataiteilijan ammattiin opiskelevat Suomen kansalaiset ja Suomessa vakituisesti asuvat muiden maiden kansalaiset.  Tämänkertaiseen kilpailuun voivat hakea lisäksi Ukrainassa asuvat tai Ukrainan sodan vuoksi kotinsa jättämään joutuneet ukrainalaiset kuvataiteilijat.

Kilpailun tavoitteena on löytää nousevia, nuoria lahjakkuuksia kuvataiteen kentältä ja vahvistaa nykytaiteen asemaa. Tämänkertaisella kilpailulla järjestäjät toivovat myös voivansa tukea ukrainalaisia taiteilijoita heidän työssään sodan aikana. Taide on sodan luonnollinen vastavoima, ja sota on aina hyökkäys myös taidetta ja kulttuuria kohtaan.

Tuomaristo valitsee näyttelyluokkaan 10–15 taiteilijaa, joiden teoksia tulee esille Taidekeskus Salmelan kesän 2023 näyttelyyn ja joiden joukosta valitaan voittajakolmikko heinäkuussa. Myös yleisöllä on mahdollisuus äänestää oma suosikkinsa. Voittajille jaetaan yhteensä 13 500 euron palkinnot. Kilpailussa menestyneille tarjotaan myös ilmainen residenssijakso Salmelassa tulevina talvikausina.

Kilpailu on vuosien varrella saavuttanut suuren suosion ja vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa taidekentässä. Vuoden 2023 kilpailussa tuomariston puheenjohtajana toimii kuvataiteilija Marika Mäkelä. Tuomariston muut jäsenet ovat taidealan asiantuntija Wenzel Hagelstam, taideasiantuntija Pauliina Laitinen, FM Taina Myllyharju, kuvataiteilija Jan Neva sekä Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala.

Kilpailua ovat tukeneet Mäntyharjun kunta ja Anita ja Olavi Seppäsen muistosäätiö.

Ilmoittautuminen kilpailuun päättyy 28.2.2023. Lisätietoa kilpailusta osoitteessa www.taidekeskussalmela.fi/kilpailu.

Vieritä ylös